maanantai 21. toukokuuta 2012

Jotain aikaiseksi


Ei tullut peittoa, tuli pannulappuja!
En raaskinut Hangosta virkkaamiani Afrikan kukkia purkaa, joten päätin jatkaa hommaa virkkaamalla pari lisäkierrosta pylväillä. Näissä on aina kaksi palaa yhdistettynä, jotten ei rei'istä pääse kuumat astiat polttelemaan läpi. Eri puolilla on eri väriset kukat. Nämä päätynevät mökille käyttöön.
 
Kaunista kirjontaa -blogi on tutustumisen arvoinen käsityöblogi. Siellä kirjoittelee Kotiliesi-blogin Wilhelmiina ompeluun, erityisesti Husqvarna Vikingin koneilla, vinkkejä. Blogin innostamana ja tuella tulin kokeilleeksi aivan uutta tekniikkaa konekirjonnassa.

Ideana on lisätä koristeeksi pörröistä tai ihan vain tavallista neulelankaa. Tekniikkaa on ihan omia kuvioita tarjolla. Toki voi tehdä myös ilman kirjontakonetta vaikka pöytäliinaan tai tyynyyn suorat reunat.

Ensin kirjotaan tavallisella kirjontalangalla pohjakuvio ja sitten kiinnitetään kirjontalangan avulla efektilanka. Efektilangan ohjaamiseksi neulan alle on olemassa oma paininjalka. Itse aloitin homman sunnuntaina, Jaakon ollessa koko päivän poissa kotoa purjehduskisoja pitämässä, joten jouduin tekemään kotitekoiset ohjaimet. Mitäpä ei diplomi-insinööri aikansa kuluksi kehittelisi...


Valmis perhonen:
En oikein vielä tiedä, onko pörrölanka kiva kirjonnassa vai ei. Näistä taidan jalostaa tyynynpäälliset ja miettiä sitten lopputuotteesta lopullista mielipidettä.


Helteisistä tunnelmista,

Saara

3 kommenttia:

  1. Noi pannulaputhan on tosi kivat :) Täytyypä pistää korvan taakse, kun toi afrikan kukka on musta tosi kaunis - peitolle ei vaan ole tarvetta

    VastaaPoista
  2. Tosi nättejä kukkasia, pirtsakoita :) Neuloin tuosta Hangosta tyynynpäällisen ja siitä tuli myös melko painava eli langanvaihto varmasti ihan järkevä päätös päiväpeittoa suunnitellessa. Hankoa on kyllä kiva ja nopsa neuloa.

    Tykkään myös tuosta pörrölangasta kirjonnassa! Tuo kivaa vaihtelua kirjontaan ja varmasti sopii joihinkin vähän "rennompiin" kirjontoihin. Toki kirjontalangalla tehty on ehkä hiukan siistimpi ja "tyylikkäämpi".

    Pojat on iskän kanssa kylvyssä, ehdin vihdoinkin kommentoimaan tännekin!! Monesti se on ollut mielessä :)

    VastaaPoista
  3. Hankoa jäi vajaa pari kerää valkoista ja neljä kerää mustaa. Huhtikuun käsityölehdessä oli myös kaksinkertaisesta Hangosta virkattujen korien ohje. Sitä voisi ehkä kokeilla, kun ei riitä ihan kuitenkaan tyynynpäälliseen.

    Osin juuri pari valmista, kuvioimatonta kaitaliinaa, joihin mietin noita lankaefektejä kirjovani. Sillä tekniikalla saa helpolla näyttävää, vaikka tosiaan pelkällä kirjontalangalla saa säntillisempää jälkeä.

    VastaaPoista