keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Purkkeja ja puutöitä

Aloitettiin maanantaina sohvapöytäprojekti, joka jatkuu edelleen. Eliisalle vähän väliaikakuvaa pöydästä:

Materiaalina on kaksi kappaletta Ikean Björkudden-ruokapöytiä (kuvassa vain toinen niistä). Jaloista on katkaistu noin 20 cm pois, jotta korkeus olisi sohvapöydäksi sopiva. Varmaan herää kysymys, että miksi materiaaliksi ei riitä yksi pöytä: Sohvapöytään on tulossa alataso sen toiden pöydän pöytälevystä. Todettiin tämä kaikista yksinkertaisimmaksi ja ehkä myös edullisimmaksi ratkaisuksi, koska tarvittava liimapuulevy on normaalia 60 cm leveämpää ja toisaalta emme tarvitse 300 cm pitkästä liimapuulevystä kuin 110 cm pätkän.

Kuvasta poiketen jalat ja yläreunan kehys on maalattu valkoiseksi. Molemmat tasot jäävät luonnonvärisiksi. Maalit ja lakat kuivuvat sen verran hitaasti, että valmista ei ole vielä tänään, mutta ehkäpä sitten huomenna. Maalina ollaan käytetty Tikkurilan Helmi-kalustemaalia. Oli hiukkasen vaikea löytää sopivaa valkoisen sävyä, joka sopisi valmiiksi oleviin kalusteisiin! Päädyttiin lopulta sävyyn listavalkoinen, josta netin mukaan myös nimeä puusepänvalkoinen käytetään.

Yksi talomaalipurkin jämä (mökin kaiteesta varmaan 7 vuoden takaa?) tuli käytettyä pois pelti- ja Pringles-purkkien maalauksessa. Decoupage-lakalla kiinnitin lautasliinoja niihin koristeiksi. Pariin purkkiin ei maalia riittänyt, mutta päällystin ne tapetilla, ihan vain Erikeeperillä liimaamalla. Erikeeper sopisi varmastikin myös decoupage-töihin vedellä laimennettuna. Sitä aion kokeilla kun pikkuinen decoupage-lakkapurkkini loppuu lähiaikoina.
Sadepäivien keskelle kaikkea kivaa toivoen,

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti