tiistai 7. elokuuta 2012

Noin viisi metriä kangasta

Viikonloppu kului järvellä aurinkoa ottaen. No, oikeasti piti välillä jotain tehdäkin, koska olin talkoilla järjestämässä yksiä purjehduskisoja. Juurikaan ei ehtinyt ommella, mutta tottakai piti kankaita kuitenkin jo valmiiksi leikellä sunnuntai-iltana.

Maanantaina ompelin kolme poikien paitaa. Kahdelle kummipojalle ja toisen kummipojan pikkuveljelle.

Kaavat: Ottobre 4/04
Koko: 104 cm, 128 cm ja 134 cm
Kangas: Ohut puuvillacollege kangaspaketista n. 1,7 m

Maanantaina ehdin myös epäonnistuneen värjäykseni käyttää pois. Nurja puoli päälläpäin näyttää ihan hyvältä. Saa nähdä miten kestää käytössä. 10 vuotta sitten tein tällä samalla kaavalla itselleni paidan. Tykkäsin siitä paidasta paljon, joten eiköhän tämäkin käytössä tule olemaan.

Kaavat: Suuri Käsityölehti 11-12/2001, päärynävartaloisen tunika
Kangas: Paksu värjätty college, nurjapuoli päällä, n. 1,5 m
Muuta: Etu- ja sivukappaleiden saumaan tuleva tasku jätetty pois

Samasta punaisesta värjäyssatsista nappasin tälle päivälle kankaan, puna-persikka-raidallisen ribbineuloksen. Kangasta oli 2-3 metriä ja siitä tuli yhteensä 3 paitaa tai tunikaa.

T-paita tädille:
Kaavat: Ottobre Woman 2/2008 (?)
Kangas: Raidallinen ribbineulos kangaspaketista, noin 0,8 m
Muuta: Edestä jätetty rypytyspois ja hiukan kavennettu pääntieltä

Poolopaita sukulaistytölle:
Kaavat: Suuri Käsityölehti 1/2003
Kangas: Raidallinen ribbineulos kangaspaketista, noin 0,8 m
Muuta: Kaulus tehty mallista poiketen ilman vetoketjua ja kaavaa

Mekkotunika itselle ei ihan onnistunut. Kangas oli sen verran "luirua", että vaatii vielä vähän korjailua. Tällä hetkellä tunikassa on kunnon jenkkakahvat tai vyötärömakkarat! Päälle puettunakin nuo vyökappaleet ovat samalla tavalla alas venyneinä...
Kaavat: Suuri Käsityölehti 1/2011
Kangas: Raidallinen ribbineulos kangaspaketista, noin 1,5 m
Muuta: Pääntietä pienetty hiukan, vyökappaleet vaativat vielä korjailua, takakappaleen osat yhdistetty ja muokattu sopivaksi

Kun tässä laskeskelee, viitisen metriä kangas tosiaan käytetty kahdessa päivässä. Ja vielä on lomaa muutama päivä jäljellä!

Olen jo jonkin aikaa kerännyt talteen kankaiden leikkuusta jääviä pieniä kangassoiroja. Alunperin ajattelin käyttäväni ne ryijymattoon, mutta helpommaksi olen todennut niiden päätymisen tyynyn täytteeksi. Yhden sohvatyynyn tein jo osittain jämätilkuilla täyttäen, mutta tuli aika kova kyllä. Eilen löysin kirjastosta kirjan Sisusta Tildan tapaan. jossa on tehty kiva rahin tyylinen jalkatyyny. Seuraavaksi taidankin sellaisen ommella, niin saan sullottua tilkut suoraan tyynyn sisälle! Kangaspaketin sametit olisivat jalkatyynyyn hyviä, mutta harmillisesti värit eivät oikein täsmää meidän muun sisustuksen kanssa. Mutta kyllä joku muu hyvä kangas varmasti löytyy tyynyyn!

Loman rippeistä nauttien,

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti