sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Lisää kesäisiä vaatteita

Trikoolaatikosta on viime aikoina tullut otettua useita kankaita rohkeasti ommeltaviksi. Kun yksi laatikko tyhjenee, toinen täyttyy, nimittäin trikoojämälaatikko. Ihan pientä silppua en talteen laita, mutta vähänkään suuremmista ajattelen vielä jossain vaiheessa ompelevani mm. kestovanulappuja, kestorättejä ym.

Tykästyin mustan trikoomekon malliin ja nopeaan valmistumiseen. Trikoisille kesämekoille on kyllä käyttöä. Valokuvaa katsoessa tulee mieleen, että kankaan kuosia olisi kannattanut ehkä hiukan kohdistaa. Kuvassa näyttää myös kohtuuttoman leveältä ja lyhyeltä, vaikka päälle puettuna on ihan ok.
Kaava: OW 2/2013 Summer Basic-paita muokattuna
Kangas: Paulakukka-trikoo Triteksistä, Marimekon resori Kangashamstereista
Muuta: Aikaisemman mustan trikoomekon tapaan suoristin Summer Basicia kyljistä ja pidensin helmaa.

Ottobren kuvaa katsoessa neuletakin kaava ei innostanut. No, eihän se sitten omankan ompelun tuloksena yhtään kivemmaksi muuttunut. Pääntie on liian leveä, alavarat on liian leveät. Tulee ihan tätimäinen olo... Malli on sen verran reilu, että kappaleista saattaisi saada leikattua jollain muulla kaavalla sopivamman mallin.
Kaava: OW 5/2009 Everyone's Favorite neuletakki
Kangas: lila pitsineulos kangasvaihtareilta
Muuta: lyhennetty helmasta noin 10 cm ja jätetty taskut pois

Tänäänkin on ohjelmassa ainakin pienimuotoisesti ompelua. Sadepäivinä on aikaa sisähommiin!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti