lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kangaskaapista vaatekaappiin

Kankaiden kulutus jatkuu! Ranglanpaidan kokeilu jatkui T-paitamittaisilla hihoilla.
Kaava: JTKK ranglanpaita muokattuna
Kangas: Viskoositrikoo Triteksistä
Kankaankulutus: 0,9 m

Punainen tähtitrikoo löysi viimein (vain parin kuukauden odottelun jälkeen) paikkansa hupparina. Alunperin tähtikankaan ohjetta pienemmän määrän takia jouduin miettimään tehosteväriä, mutta lopulta tähtikangaskin olisi riittänyt. Mutta ihan hyvä se tummansininen kanssa on. Kaavanmuokkaus tavallisesti istutetusta hihasta raglanhihaksi onnistui mielestäni myös hyvin ja se kävi yllättävän helposti.
Kaava: SKL 7/2013 kietaisuhuppari muokattuna raglanhihoille
Kangas: Tähtielastaanitrikoo Tiritomista, tummansininen trikoo jämiä
Kankaankulutus: 1,2 m

Sain edullisesti ison palan tummansinistä resoria ja jo alunperin oli suunnitelmissa tehdä pitkikset talvea varten siitä. Kesken tähtihupparin teon ompelin pitkikset, jotta sain selville riittäkö resoria myös hupparin helmaan. Ei riittänyt.

Samaan kuvaan mahtui myös (jo myynnissäkin olleesta) ruutukankaan jämästä tekemäni lätsä. Se oli yllättävän helppo ommella!
Kaava: SKL 4?/2007, ilman saumanvaroja
Kangas: tummansininen resorineulos
Kankaankulutus: 1,0 m

Kaava: Jokanaisen käsityökurssi-kansion "Lippahattu Laurille"
Kangas: ruudullisen takkikankaan jämä
Kankaankulutus: 0,2 m

Kangassaldo on tällä hetkellä jo yli 5 m miinuksella. Ja miinusta siis tavoitellaan!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti