sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kevätkiireet takana, kesäloma edessä!

Toukokuussa kirjoittelu jäi ainoaa kertaan vappuna, kun työmatka Milanoon ja koulun kevätkiireet ottivat aikaa kaikelta muulta. Nyt kiireet ovat onnellisesti ohi ja voi hiukan hengähtääkin.

Matkalle tein aikaisemmin julkaistujen paitojen ja leggingsien lisäksi vielä lisäksi pari tunikaa ja hameen.

Onion 2035 osoittautui todella ihanaksi kaavaksi, jota en tarpeeksi ollutkaan päässyt aikaisemmin kokeilemaan. Näissä molemmissa kankaat on Triteksistä ostettua Nansoa, joissa  on seassa modaalia tai viskoosia.

Kankaiden yöstä tilasin yllätyskangaspussin, johon toiveeksi laitoin aikuismaiset kankaat. Kankaat menivät enemmän keski-iän toiselle puolelle, joten seuraavalla kerralla en uskalla kyllä samaa toivetta esittää! Räikeä kukkakangas tuntui ihan kamalalta alkuun, mutta yksinkertaiseksi hameeksi muutettuna menee yksivärisen paidan parina.

Venetsiassakin kävimme matkallamme. Rialton sillalla oli hyvä poseerata. Tunika ja leggingsit valmistuivat molemmat matkaa varten, ruudullinen laukku on tehty Hand Made Hipun ohjeilla jo vuosi sitten vastaavaa Barcelonaan suuntautunutta työreissua varten.
Näissä tunnelmissa voi sateisenakin päivänä uskoa, että kyllä se aurinko vielä Suomenkin kesää lämmittää!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti