keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kaunista puuvillasta

Blogi on hiljainen, vaikka ompelun saralla koko ajan tapahtuu hiukan. Hidasta se on, kun pikkumies keskeyttää usein homman, mutta vähän kerrallaan etenee.

Nykyään iso käsilaukku on tarpeen, kun mukana täytyy olla mukana kaikenlaista pikkumiehen varalle. Tähän asti (noin 8 kk) mukana on kulkenut tavaraa mm. näin:
No, eipä uskoisi kyseisen nyssäkän omistajan olevan innokas ompelija! Tänään valitsin pari kaunista kangasta ja päiväunien aikaan laitettiin tilanne kuntoon.
 Päällikangas on käsityömessuilta ostettua autopuuvillaa ja sisus Marimekon keltaista kuviopuuvillaa. Sisään mahtuu varavaatteet , harso, vaippa ja puhdistuspyyhkeitä. Peruskauppareissulla ei yleensä kyllä varavaatteita mukana ole, mutta osuivat nyt kuitenkin kuvaan.

Eräs tuttu sai minut innostumaan kalentereista eli plannereista. Akateemisessa kirjakaupassa ei niitä tähän aikaan vuodesta, keskellä heinäkuuta, ollut tarjolla, joten päädyin tekemään itse. Tätä tein ilman suunnitelmia noin viikon ajan pienissä pätkissä. Harvinaista kyllä, päädyin myös ratkomaan, kun kansien päällisestä tuli ensin liian tiukka! Ja tilanteen mukaan päädyin kiinnittämään päälliset muotoonsa vinonauhan avulla. Sisällä on A5-kokoinen kapea kansio, johon tulostin kalenterisivut netistä ( Studiol2e ja Philofaxy ).

Etukansi
 
 Takakansi
 Viikkoaukeama
 Etukansi sisältä
 Takakansi sisältä
 Kansion päällisessä yhdistelin erilaisia nättejä puuvillatilkkuja, ricrac-nauhaa sekä pitsinauhoja. Pehmusteena on liimaharsolla kiinnitettyä collegeä ja vuorina pikkukukallista puuvillaa. Hermo meinasi mennä, kun oli paikoitellen niin paksua ommeltavaa, että neulat katkeilivat ja kone jumittui, mutta valmista tuli! Ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Puuvillaa pitäisi ommella useamminkin, koska se on yleensä erittäin suoraviivaista hommaa!

Saara